Andreas Rosas
Suunnittelija
Tarjoamme vaihtelevia työtehtäviä rennossa ja ammattitaitoisessa työporukassa. Saat mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen ja ammatilliseen kehittymiseen. Meillä kaikki kantavat vastuuta siitä, että töihin on joka päivä mukava tulla ja apua on aina saatavilla. Uskallamme siis luvata, että pääset osaksi työyhteisöä, jossa viihdyt.
Meillä on taitoa ja hiotut tavat viedä projektit yhdessä maaliin. Arvostamme erityisesti asennetta, asiantuntijuutta ja kädentaitoja.
Työntekijämme kertovat kokemuksiaan.
Projektipäällikkö, Hefmecissä vuodesta 2018
Vanhempi suunnittelija, Hefmecissä vuodesta 2018
Työntekijämme kertovat, millaista Hefmecissä on olla töissä.
Tutustu työntekijöihimme.
Suunnittelija
Suunnittelija
Lujuuslaskija
Tuotepäällikkö
Projektipäällikkö
Projektipäällikkö
Hallintopäällikkö
Pääsuunnittelija
Arvostamme jatkuvaa oppimista ja ammatillista kehittymistä. Tarjoamme koulutusmahdollisuuksia ja tukea urapolkusi edistämisessä. Projekteista kerrytetty osaaminen ei aina riitä, jolloin eri osa-alueita vahvistetaan ammatillisilla koulutuksilla. Työntekijöillämme on käytössään koulutussaldo, jonka voi käyttää ammatillisen osaamisen kehittämiseen. Koulutuksia on vuosien varrella järjestetty niin hitsaustekniikan, suunnittelun, FEM:n, projektijohtamisen, kuin henkilöjohtamisenkin saralla. Henkilökohtainen urasuunnittelu on tiivis osa Hefmecin johtamista. Uran kehittymisestä keskustellaan säännöllisesti ja koulutuksilla tuetaan työntekijän ammatillista kasvua.
Olemme saaneet luotua inspiroivan työympäristön ja -kulttuurin, jossa työntekijät onnistuvat ja viihtyvät. Meille hyvän työilmapiirin edellytyksiä ovat työkavereiden läsnäolo, tuki ja avoimuus. Moderni työympäristömme on suunniteltu tukemaan työmme jokaista vaihetta. Meillä voit tarpeen mukaan keskittyä työntekoon, nauttia Hefaistoksen pajassa kupposen kahvia tai sparrata kollegoiden kanssa projektiisi liittyen. Meillä johto on läsnä ja helposti lähestyttävissä. Rohkaisemme toisiamme avoimuuteen ja vuorovaikutukseen kaikkien työntekijöiden kanssa. Meille on tärkeää, että on helppoa lähestyä ketä tahansa kollegaa, jakaa ajatuksia tai pyytää apua.
Yhteisöllisyys ja hyvinvointi ovat meille ensisijaisen tärkeitä. Huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista monin eri tavoin. Panostamme työntekijöidemme terveyteen ja hyvinvointiin tarjoamalla laajennettua työterveyshuoltoa. Tarjoamme työntekijöillemme ergonomiset työskentelyolosuhteet ja ennaltaehkäisevää fysioterapiaa. Meillä on myös perinteenä kokoontua päivittäin Hefaistoksen pajaan kahvikupin ääreen. Naurun remakka kuuluu usein kauas ja aivot tuulettuvat vaativan asiantuntijatyön vastapainona.
Järjestämme säännöllisesti virkistyspäiviä ja henkilöstöjuhlia, joissa voimme urheilla, ulkoilla, rentoutua ja viettää aikaa yhdessä. Nämä tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden irroittautua arjesta, ladata akkuja ja kokea jotain uutta. Yritys vastaa aina kaikista järjestelyistä, jotta sinä saat keskittyä nauttimaan tapahtumasta. ”Fordit” eli Harrison Ford-treenit on henkilökuntamme itse kehittämä viikoittainen ulkotreenitapahtuma. Kiertoharjoittelu-tyyppinen tunti on avoin kaikille työntekijöillemme. Tämän lisäksi tarjoamme lounas-, liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuriedun.
Vastauksia yleisimpiin kysymyksiin Hefmecistä.
Henkilöstökyselyssä työntekijämme kuvasivat meitä seuraavin adjektiivein: rento, moderni, kehittyvä, monipuolinen, mielenkiintoinen ja opettavainen.
Hefmecin johtamisessa on sitouduttu kehittämään yhtiötä määrätietoisesti ISO9001 laatujärjestelmään tukeutuen. Olemme saaneet positiivista palautetta työntekijöiltä siitä, miten järjestelmällisesti toimimme ja miten paljon olemme panostaneet perehdytykseen. Yrityksen johto on läsnä ja päätöksenteko on avointa ja rehellistä. Yhtiön johdon menestystä mitataan mm. yrityskulttuurin mittareilla, jolloin työntekijän kokema yrityskulttuuri ja sen terveys on meillä johdon agendalla aina.
Hefmecin projektit liittyvät useimmiten asiakkaamme esittämään kehittämis- tai investointihankkeeseen. Toimimme näissä projekteissa mekaniikkasuunnittelijoina, projekti-insinööreinä, projektipäällikköinä ja asiantuntijoina ja osaamisemme painottuu erityisesti kone- ja tuotantotekniikkaan.
Suunnitteluprojektit liittyvät monesti erilaisiin tuotannon työvälineisiin, kuten nostoapuvälineisiin. Toimitamme myös suunnittelemamme tuotteet, jolloin alihankinnan ostot ja valmistuksen laadunvalvonta monipuolistavat työnkuvaa. Halukkaat pääsevät myös tekemään myyntityötä. Asiakasprojektien kestot vaihtelevat yhdestä viikosta muutamaan vuoteen.
Asiakkaamme ostavat meiltä kone- ja tuotantotekniikan erityisosaamista. Työssä tarvitaan hyvää ymmärrystä mekaniikasta, materiaaleista ja koneenrakennuksesta. Asiakkaamme ovat myös erittäin tyytyväisiä hefmeciläisten palveluasenteeseen sekä kommunikointi- ja organisointitaitoihin. Kykenemme ratkomaan vaativia tuotannon haasteita ja viemään projektit läpi laadukkaasti.
Hefmeciläisillä on kokemusta lukuisten suunnittelu- ja laskentaohjelmistojen käytöstä ja suunnitteluohjelmisto valikoituu ensisijaisesti asiakastarpeen mukaan. Käytössämme ovat mm. SolidWorks, CATIA, NX, Creo, AutoCAD ja Inventor.
Tarjoamme opiskelijoille ja työuraansa aloitteleville insinööreille tuntitöitä, diplomitöitä ja nuoremman suunnittelijan ja projekti-insinöörin töitä. Saat omia projektin osakokonaisuuksia hoidettavaksi ja pääset syventämään ja soveltamaan monipuolisesti teknistä osaamistasi erilaisissa projekteissa.
Jo työelämässä olevat ammattilaiset pääsevät hoitamaan laajempia ja teknisesti vaativampia kokonaisuuksia. He saattavat syventyä vahvemmin johonkin tiettyyn tekniikan osa-alueeseen, kuten lujuuslaskentaan tai liitostekniikoihin.
Hefmecissä sinulla on mahdollisuus kasvaa ja edetä urallasi pääsuunnittelijan tai projektipäällikön tehtäviin. Asiakasprojektisi ovat teknisesti vaativia ja pystyt hoitamaan laajoja kokonaisuuksia ja soveltamaan eri teknologioita. Hefmecin pääsuunnittelijat ja projektipäälliköt toimivat Hefmecin edustajina asiakasrajapinnassa, johtavat omaa projektitiimiä ja toimivat tiimin lähiesihenkilönä.
Käytämme työntekijöitä valitessamme paljon aikaa siihen, että opimme ymmärtämään mistä työntekijän motivaatio rakentuu, mikä häntä innostaa ja vie eteenpäin ja millaisessa työympäristössä hän viihtyy. Näin toimimalla olemme onnistuneet valitsemaan ne työntekijät, joiden tulevaisuuden odotuksiin olemme pystyneet vastaamaan, ja jotka ovat onnistuneet työssään erinomaisesti.
Jätä yhteystietosi ja kerro itsestäsi, niin otamme sinuun yhteyttä.
Ota yhteyttä hallintopäällikkö Evi Rantaseen.
EVI RANTANEN
+358 50 582 7791
evi.rantanen (at) hefmec.fi
Käyttämme evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksymällä evästeet autat meitä kehittämään sivustoamme yhä paremmaksi.
Käytämme evästeitä markkinointiin sosiaalisessa mediassa. Emme voi tunnistaa verkkosivujemme käyttäjää evästeiden avulla. Voit lukea lisää Facebookin tietosuojasta täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Käytämme evästeitä markkinointiin Googlen palveluissa. Emme voi tunnistaa verkkosivujemme käyttäjää evästeiden avulla. Voit lukea lisää Googlen tietosuojasta täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!